Valoverho

Pääsiäislauantai, teatteria, ensi-ilta Teatteri Kultsalla, mukava kokemus komedian parissa. Itselleni hieman tuoreempia näyttelijöitä oli valmistanut Neil Simonin kepeän ihmissuhdekomedian pääsiäiseksi nautittavaksi. Alkujännityksen jälkeen teos kehittyi loistavasti ja kun ovesta lavalle marssi Bobbia esittävä Veera Kaukola kierrokset nousivat sataan saman tien. Lopulta irtiottoa pohtiva kalalta haiseva keski-ikäinen ravintoloitsija ymmärtää, kuinka hyvin hänen asiansa oikeasti ovat ja sen miten hyvä vaimo hänellä todellisuudessa on.

Turkoosiksi huone, antiikkinen sohva, pöydällä punainen Mokkamaster, lattialla kymmenittäin laseja, Jurkan intiimin huoneteatterin stage odotti enää näyttelijöitä. Inke Koskinen ja Sofia Smeds olivat tehneet Maria Jotunin tekstien pohjalta vahvan kahvilta tuoksuvan sovituksen, jossa todellakin oli tunnetta. Loistava valo- ja äänimaailma tukivat esitystä hyvin. Värien käyttö valaisussa läpi esityksen toimi hyvin ja vahvisti luontevasti näyttelijöiden välisiä tunnetiloja eri kohtauksissa. Lauluihin lisätty kaiku toimi myös hyvin pienessä tilassa ja kahvin siemailu laseista tanssiessa oli nautittavaa katsella. Huoneteatterin kadulle johtavan ulko-oven käyttö oli nerokasta ja se mitä sieltä kulloinkin näkyi oli arvoitus etuukäteen. Se miten lapseton talon emäntä lopulta salailun, petoksen, toiveiden ja himon jälkeen tekee lopullisen irtioton kaikkeen vanhaan, tietoisesti muuttaa elämänsä suunnan ja lähtee nahkatakissa tuosta ovesta lunastamaan ystävänsä jättämää lasta on loistava päätös.